Teddyn Pentunäyttelyarvostelut 2015
^ Kuva yllä 12.9.2015 Järvenpään Match Showsta järjestäjien taholta otettu (Hurttahuone & Nuoret Koiraharrastajat Ry). Teddy 4kk sijoittui aivan upealla esiintymisellä Babypennuissa (alle 7kk) pitkän loppukisan jlkn Babypentu2 sijalle ja sai tuomari Katariina Suomelta (Hoffikasvattaja kennel Dreiwald) pitkät ja vuolaat kehut liikkeistään, esiintymisestään, luonteestaan ja luoksepäästävyydestään.
17.5.2015-31.1.2023 (7v8kk) Ikävä sinua rakas Teddy.
FI MVA LV MVA Ridon Hennet Newman - Bernarossa Malia
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI34481/15&R=45
Teddy oli elämäni neljäs berni ja aivan ainutlaatuinen pieni ihmeemme.
Sydämelliset kiitokset Raija että luotit Teddyn meidän perheeseemme. Emme voisi olla kiitollisempia ja onnellisempia. Hän oli meille täydellinen!
Teddystä jouduimme päästämään irti aivan liian varhain, vaikka eihän se koskaan 'hyvältä ajalta' tunnu. Teddyllä oli huono etupää 3/2 ja vuoden koitimme aktiivisesti eri kivunhallintaa ym, mutta lopulta vasemman etujalan kyynär- ja ranne meni niin pahaksi ettei apua enää kipuun saatu ja päätimme että on aika päästää irti. Päätös oli vaikea, mutta rtg kuvat ja ihanan ELL jatkuva konsultointi (Johanna Parkkisenniemi Keravan ELL) kanssa todettiin että mieluummin näin kuin kovat kivut mille ei mitään voitu enää tehdä. Pahalta tuntui! Olen todella kiitollinen myös matkan varrella kaikesta kasvattaja Raijalta saamastani tuesta. Sillä oli minulle valtava merkitys. Ihana kasvattaja on kullan arvoinen, toki hyvissä hetkissä, mutta myös näissä huonoissa.
Teddy on vielä pieni, tätä sivu tehdessäni 16vkoa. Nyt silti jo näkee aika hyvin millainen tapaus tämä pikkuherra on. Ihan uskomattomat hermot ja fiksu jätkä! Oppii ja oivaltaa nopeasti, mutta ei ole vielä käyttänyt älliään mihinkään tyhmään. (muoks. eikä tehnyt koko elämänsä aikana MITÄÄN pahaa/ei toivottua!) Lasten kanssa aivan ihana. Ei ole liian villi mutta virtaa kyllä löytyy. Ruoka maistuu erittäin hyvin, mikä aina on helpotus. Teddy on pitkään ollut pentueen pienin ja olemmekin lisäilleet vähän ruokamääriä Raijan kanssa asiasta yhdessä sopien. Hyvin paino nousee kuitenkin. Aikalailla kilot on tasan viikkojen kanssa =) Teddy jäin aikuisenakin aika pieneksi berniksi säkältään. Aikuispainokin oli noin 45kg.
Kynsien leikkuut, harjaukset ja pesun antaa hienosti hoitaa, ilman minkäänlaista vastarintaa.
Ei poika pienistä hötkyile ja monessa menossa on kyllä jo lyhyeen ikäänsä nähden mukana menossa ollut. Ukkosesta ei hötky, rempan keskellä on asustellut joten sahat, porat, naulapyssyn yms äänet on ihan normimeininkiä. Myös lasten harrastusriennoissa on oltu mukana ja kotonamme ramppaa vähän väliä joku. Tulijoita ei ainakaan toistaiseksi edes haukuta ja mukavan maltillisesti, ei päälle hyppien, vaikkakin iloisesti heidät otetaan vastaan.
Meidän rakas, rakas kultahippunen!
Alla kuvia kesäkuu 2016..
Alla pentuaikojen kuvia...
Kuva yllä: äiti Rauha ja R-pennut (kuva Raija Tajakka)
Kuvassa yllä Teddy (kuva Raija Tajakka)