<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Tällä sivulla:
-Garyn luonnetesti
-Garyn tokokisajuttu
GARYN LUONNETESTI 8.10.2006
Helsingin Oulunkylässä
Järjestäjä: Suomen Dobermannyhdistys Ry.
Tuomareina: Paavo Rapila & Jorma Lankinen
TARINAA TESTISTÄMME
Sunnuntaiaamu ja herätys klo 8.00. Aamupuuhien jälkeen suuntana oli Oulunkylän vedenpuhdistuslaitos ja sen vieressä sijaitseva hiekkakenttä, jonne meiltä ajomatkaa noin 20-25 minuuttia. Lähdin Garyn kanssa kahdestaan ja Visa jäi isoveikan perään vonkuvan Cuban kanssa kotiin.
Testivuoromme oli arvioitu alkavaksi klo10.30, mutta aikataulut olivat hieman venähtäneet ja vuoromme oli puoli tuntia myöhässä. Kävin Garyn kanssa pyörähtämässä metsässä ja Garylta tarkastettiin mikrosiru sekä rokotuspaperit. Vein Garyn vielä hetkeksi odottamaan autoon ja itse siirryin kentälle seuraamaan edellisen koirakon testiä. Mielenkiinnolla seurasin silmä kovana ensimmäistä kertaa elämässäni mitä luonnetestissä oikeasti tapahtuu. Vertailin huvittuneena mielessäni keskivertoberniä ja testissä intoilevaa, terävästi käyttäytyvää ja sekä isäntäänsä että itseään hanakasti puolustavaa dobberiurosta. Aamupäivän aikana testatun viiden dobberiuroksen jälkeen kentälle astelin minä ja hiekkakenttää innokkaasti nuuhkiva Gary.
Kättelin yhden ohjaajan/testaajan ja juttelimme niitä näitä Garysta yleisesti. Kerroin Garyn mm. olevan 3v 5kk ja että kerran olemme kuulleet metsällä pari laukausta kun hirvi ammuttiin ja ettei se siitä juuri välittänyt. Gary kävi vähän nuuhkaisemassa naista ja häntä hieman viuhahti mutta sen enempää ei kiinnostanut, äkkiäkös hänet oli katsastettu ja maassa oli paljon mielenkiintoisempiakin hajuja.
Ensimmäisenä vuorossa oli taisteluhalua mittaava leikkimielinen taistelu, jossa ohjaajanainen (tuomarimiehet seurasivat sivusta) yritti saada Garyn leikkimään kanssaan aluksi kepillä ja todettuaan sen täysin ei-kiinnostavaksi siirtyi naruleluun. Tulos oli yhtä surkea ja Gary vain katseli naista kuin sanoakseen että "oletko sinä seonnut". Tämän jälkeen minä vuorostani yritin saada Garya leikkimään ja repimään narua kanssani tuloksetta. Taisteluhaluksi saatiin siis -2 riittämätön. Ei poika ollut riehumistuulella.
Seuraavana oli vuorossa toimintakykyä mittaava kelkkakoe. Aluksi kelkka, johon oli askarreltu epämääräinen ukko ja jonka perässä roikkui tyhjiä peltipurkkeja, oli noin 100m:n etäisyydellä meistä metsän rajassa. Kun kelkka oli lähestynyt meitä nykäyksittäin muutaman metrin, Gary vain katsahti sitä kohti että tuolla on joku tuommoinen härveli ja jatkoi taas kentän haistelua ja pälyilemistä sinne tänne. Kelkan ollessa jo noin 10-15m:n päässä meistä Gary alkoi tuijottaa kelkkaa, haukkua hieman ja koitti perääntyä ja väistää. Kelkan pysähdyttyä kohdallemme Gary oli 1-2m:n päässä kelkasta ja minä aivan hökötyksen vieressä. Jonkin aikaa Gary sitä katseli kauempaa ja alkoi sitten taas puuhastella omiaan vaikka minä aloin tutkia ja jutella ukkelille ja kosketella sen hihoja yms. Tuomari sanoi että nyt Gary pitäisi saada kiinnostumaan kelkkahökkelistä ja aloin houkutella Garya tutkimaan ja haistelemaan sen hihaa. Eipä meidän miestä tuo örkki kiinnostanut, mutta tuli sitten lopulta pikaisesti nuuhkaisemaan ja kääntyi taas muualle. Testin jälkeen mietin että onkohan Gary tottunut tuollaisiin epämääräisiin rakennelmiin, sillä 11-vuotias pikkusiskoni rakentelee juuri vastaavia ihmeellisiä ukkelivirityksiä mökillämme ja leikkii niiden kanssa. Ehkä Gary on tottunut että eihän tuollaiset nyt mitään outoja ole, "onkohan tuokin taas joku Heidin kyhäelmä". Pian haistelun jälkeen kun kuljimme uudestaan paikallaan olevan ukkelin ohi, ei Garyllä juuri ollut tarvetta kelkkaa väistellä, vähän sitä vilkaisi.
Seuraavaksi siirryimme kujakävelyyn, jossa aluksi eteemme vedettiin vauhdilla iso pressu, jonka jälkeen minun tuli tehdä täyskäännös. Vaikka lakana vedettiin kovalla vauhdilla eteemme kun olimme siitä vain 1-2m:n päässä, ei Gary pelästynyt sitä juuri ollenkaan. Vähän pakitti että "oho.. tuohon tuli tuollainen este" ja jatkoi rauhassa matkaa kanssani maata haistellen ja yritti nostaa koipea merkatakseen lähistöllä olevan puun. Kun menimme uudestaan pressupaikan ohi, ei Gary ollut muistavinaankaan että alle minuutti sitten siitä rävähti eteemme iso muoviseinä. Kujan päästä Garyn vierestä aidan päältä lähti vierimään alas iso, jollain kolisevalla täytetty peltitynnyri, jota Garykin jo hieman säikähti ja otti 1-2m:n väistymispyrähdyksen. Kun kävelimme takaisin paikallaan olevan tynnyrin luo (josta vielä kolahti jotain sieltä sisältä) ei Gary aluksi meinannut tulla sen luo. Heti kun minä koskin peltirotiskoon ja sanoin Garylle että "tule katsomaan mikä tämä on", niin hänkin uskaltautui sitä nuuhkaisemaan ja sen koommin kolinakasaa ei tarvinnut enää tarkkailla ja pelätä.
Seuraavana siirryimme tutkimaan Garyn puolustushalua. Kävelimme kohti näkösuojaa, jonka takaa esiin hyppäsi toinen tuomarimies kädet päänsä päällä, keppi toisessa kädessä ja hän huusi "pysähdy". Pysähdyimme noin 20m:n päähän meitä uhkaavasta miehestä, joka lähti melko hitaasti tulemaan meitä kohti. Minun oli määrä vain seistä hiljaa paikallani, katsoa miestä ja pitää Gary metrin pituisessa hihnassa. Aluksi Gary ei edes tuijottanut miestä, mutta hänen päästyään noin 8m:n päähän alkoi Gary haukkua. Miehen lähestyessä meitä edelleen alkoi Gary peruuttaa ja oli lopulta ½-1m minun takanani. Mies pysähtyi, heitti kepin pois ja "muuttui ystävälliseksi" noin 1,5m:n päässä minusta. Tämän jälkeen annoin Garyn remmissä miehelle ja Gary jäi hänen vierelleen. Minä siirryin heistä 30m:n päähän ja kutsuin sitten Garyn luokseni. Kyllä minua ainakin jäi kutkuttamaan kovasti että olisiko Garyn reaktio ollut toinen jos kimppuuni olisi "hyökännyt" henkilö, jota Gary ei olisi edes testin alussa nähnyt. Tai entä jos hyökkääjä olisi tullut meitä kohti aggressiivisemmin, vaikka kovemmalla vauhdilla ja pitäen kovaa meteliä. Jaa-a.. toivottavasti sellaista tilannetta ei koskaan tule "oikeassa elämässä" vastaan!
Pimeän huoneen testissä Gary jäi mökin ulkopuolelle tämän samaisen minua kohti hyökänneen miehen kanssa. Minä menin heidän luotaan mökkiin sisään ja asetuin pilkkopimeän, sermeistä rakennetun "labyrinttihuoneen" perimmäiseen nurkkaan istumaan ja jäin odottamaan Garya tulemaan luokseni. Aluksi Gary ei kuulemma meinannut tulla mökkiin sisään ja sisään tultuaan hän oli jäänyt oven suuhun ihmettelemään. Aikansa odoteltuaan ohjaajanainen sanoi minulle että kutsu koiraa ja minä huikkasin "Gary", jolloin poika lähti minua etsimään, päätyi luokseni ja sai kehut.
Seuraavassa testissä Gary jätettiin yksin mökin seinään kiinni ja minä poistuin näköpiiristä. Garyn ollessa yksin seinustalla, 15m:n päästä sermin takaa häntä kohti lähti hyökkäämään ohjaajanainen kepin kanssa. Hän oli kuulemma saanut lähestyä Garya todella lähelle ennen kuin poika alkoi edes haukkumaan. Gary oli kuulemma ollut heti hyvää pataa naisen kanssa kun tämä oli "muuttunut mukavaksi". Ei siis minkäänlaista jäljelle jäävää hyökkäyshalua ja lienekkö tuo nyt edes oli halukas hyökkäämään epäilenpä.
Viimeisenä testattiin vielä laukauspelottomuus. Aluksi olimme ampujasta noin 30m:n päässä eikä Gary muuten reagoinut kuin että nosti päänsä ääntä kohti ja höristi korviaan. Sama välinpitämättömyys toistui kun siirryimme 7m lähemmäs ja laukaus toistettiin. Tulokseksi tuli siis laukausvarma koira.
Tuloksia odotellessamme Gary kävi vierelleni lonkalleen makaamaan, etutassut hassusti alleen taitettuina ja pää maassa retkottaen. Mitäs sitä turhia stressata ja hötkyillä, kun mitään ei näytä tapahtuvan. Dobermann ihmiset tulivat katsomaan että miten se oikein makaa tuolla tavalla vinossa ja kyselemään että onko se aina noin leppoisa ja lössykkä. Vastasin että yleisesti ottaen kyllä on, juuri tällainen.
TULOKSET:
Toimintakyky (kerroin 15) -2 riittämätön
Terävyys (kerroin 1) +1 pieni, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu (kerroin 1) +1 pieni
Taisteluhalu (kerroin 10) -2 riittämätön
Hermorakenne (kerroin 35) +1 hieman rauhaton
Tempperamentti (kerroin 15) +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus (kerroin 8) -2 pehmeä
Luoksepäästävyys (kerroin15) +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus + laukausvarma
Loppupisteet 46 (voi veljet.. LOL!).
GARYN EKAT VIRALLISET TOKOKISAT 25.9.2005 NASTOLASSA
(Juttu julkaistu luvallani Sennen 4/2005 lehdessä OTS."Tottelemattomuusvalio näyttää taitonsa")
Edellisenä iltana alkoi jännittäminen, kuten aina näyttelyitäkin ennen. Tutut ja kokeneemmat olivat jo valmiiksi varoitelleet minua masentumasta jos koira ei sitten tottelekaan yhtä hyvin kuin normaalisti ja keksii ehkä jotain ihan muuta tekemistä kehävuoromme aikana kuin mitä minä olen suunnitellut. Ajattelin että eihän minun tarvitse jännittää, sillä pari viikkoa sitten koira teki möllitokossa kaikki liikkeet kympin arvoisesti ja häntä heilui koko vuoromme ajan. Ykköspokaali kotiin ja virallisten kisojen ilmoittautumislappuja täyttelemään. Kyllä meidän jätkä jo osaa!
Kisapäivä koittaa eikä tule kuuloonkaan että voisin jännitykseltäni syödä aamupalaa. Kamat kasaan, koira autoon ja etuvalot kohti Nastolaa. Saavumme kisapaikalle 11.15, eli vartin myöhässä arvioidusta aikataulusta, sillä eksyimme matkalla. Käyn äkkiä ostamassa kilpailukirjan ja seuraan edellisten kilpailijoiden suorituksia. Paikanpäällä on ainakin yksi juoksuinen sakemannityttö, jonka omistajan kanssa satun juttusille. Poistun heti heidän läheisyydestään, kun nainen mainitsee kuin ohimennen että hänen koirallaan on juoksut. Tämän jälkeen meidän herra ei malta pitää nenäänsä lainkaan irti maasta. Nainen on tullut saksanpaimenkoiransa kanssa samassa paikassa samaan aikaan järjestettävään match showhun. "Kiva kiva", ajattelen. Pitikin sattua tämä tyttö juuri meidän kohdalle.
Aikataulut venyvät ja ennen kuin oma kisavuoromme koittaa, olemme odottaneet yli tunnin kehän vierellä. Vihdoin aloitamme ja alku on sellainen mitä olin kaavaillutkin, eli luoksepäästävyydestä saamme 10 pistettä. Sitten alkaa paikallamakuu. "Jos jostain liikkeestä, niin tästä ainakin tulee täydet pinnat", tuumaan hyvillä mielin jättäessäni koiran makaamaan. Ensimmäisen minuutin jälkeen Gary nousee ylös ja lähtee laahustamaan luokseni pää luimussa, tietäen että näinhän ei saisi tehdä. Kolme metriä edessäni Gary pysähtyy ja käy makaamaan. "Voi luoja. Ei tässä näin pitänyt käydä!" Liike nollille ja jälleen siirrymme syrjään odottamaan omaa yksittäisliikevuoroamme. Toistaiseksi pystyn suhtautumaan tapahtuneeseen huumorilla, sillä koira on koira eikä mikään robotti joka tekee aina oikein.
Alokasluokassamme on 15 koirakkoa, joten odotella saa, etenkin kun olemme luokkamme viimeinen parivaljakko. Kahden tunnin odottelun jälkeen huomaan että Gary on ihan naatti. Ainoastaan tyttökoirien kävellessä ohitsemme hän valpastuu ja yrittää kaikkensa vetää minua perässään. Miksi ihmeessä en tajunnut laittaa koiraa auton takakonttiin nukkumaan. Toisaalta auto on aurinkoisessa paikassa ja raukkahan olisi läkähtynyt. Viimein vuoromme koittaa ja nyt on jossittelu myöhäistä. Kello näyttää 14.00. Kun saavumme kehään ja yritän käskeä koiran perusasentoon, alkaa Gary ottamaan ilmavainua. Nenä pitkällä ja korkealla hän yrittää väen vängällä kääntyä taaksepäin, eikä sivulla istumisesta tule kerta kaikkiaan mitään. Alan olla epätoivoinen.
Jos edes takuuvarmasta perusasennosta ei ole puhettakaan, niin mitähän tästä vielä seuraa. Aluksi tuomari pyytää minua astumaan muutaman askeleen eteenpäin, mutta vainukoirani riekkuu yhä taaksepäin. Seuraavaksi tuomari sanoo että lähdetään seuraamiseen suoraan, ilman perusasentoa. Jollain ihmeen tavalla seuraamisesta tulee edes jotain, vaikka mistään kontaktista ei ole tietoakaan. Yritän parhaani mukaan motivoida koiraa ja saada sen kiinnostumaan minusta turhaan! Seuraaminen ilman hihnaa menee kuitenkin jo paremmin, ja sydämestäni toivon että koirani viimein ryhdistäytyy. Karu totuus paljastuu, kun seuraamisesta maahanmenokin epäonnistuu totaalisesti. Gary päättää jäädä tukevasti neljän tassun varaan ja kaiken huipuksi palatessani koiran viereen karvainen ystäväni istuu ennen kuin liikkeenohjaaja edes ehtii sanoa: "anna koiralle käsky". Katson epätoivoisena kehän reunalla tarkkailevaan avomieheeni jota tilanne tuntuu jopa huvittavan- ja mietin miksi ikinä vein ilmoittautumislomakkeen postiin. Uutta putkeen. "Ei tämä tästä enää ainakaan huonommin voi mennä", huokaan ja saan kuin saankin koiran perusasentoon vierelleni. Vuorossa luoksetulo ja kutsun Garyn iloisesti luokseni. "Jess! Vihdoinkin koira tekee niin miten on harjoitellutkin ja miten tiedän sen osaavan", mietin kun Gary viilettää parastaan luokseni hetkinen ei sittenkään! Gary tuulahtaa metrin päästä vierestäni ohitseni ja suoraan ulos kehästä, juuri sinne paikkaan mistä alusta asti otti ilmavainua. Paikalla ei ole ainuttakaan ihmistä eikä koiraa. Jätkä syöksyy suoraan tiettyyn nurmikkotupsuun ja alkaa nuolla maata suu vaahdossa. Yritän kutsua koiran takaisin, mutta hänpä ei korvaansa letkauta. Ajatukset laukkaavat jälleen. Olisinpa myyrä niin voisin tällä siunaamalla sekunnilla kaivautua hiekkakentän läpi maan syövereihin. Kyllä katsojilla nyt varmasti on hauskaa ja kenenkäs muun kuin meidän kustannuksella. Häpeän seasta saan huikattua tuomarille että "jaahas, tämä oli sitten meidän osalta tässä. Kiitos." ja poistun kehästä pitämään Kehäkarkurille pienen puhuttelun. Mieleeni palaa ajatukseni hetkeä aiemmin, ettei tämä ainakaan huonommin voi mennä. Kuinka väärässä olinkaan! En tiedä itkeäkö vai nauraako, joten en tee kumpaakaan. On se hienoa että koira osaa tehdä surkeimman suorituksensa sitten mies-/naismuistiin juuri kun olemme oikeissa kisoissa. Voisihan noita syitä todelliseen tunarointiin tietysti etsiä, mutta mitäs turhia. Ei sitten muuta kuin kilpailukirja kouraan ja Tottelemattomuusvalio takakonttiin.
Autossa avaan kilpailukirjan, jossa lukee "ohjaaja keskeytti". Niinpä niin, mutta onpahan ainakin ensiaskel kisakentille otettu ja tästä voi suunta enää olla ylöspäin. Ja eikös sanontakin kuulu että "pitkäkin matka alkaa yhdellä askeleella".
Päästyämme kotiin laitan Kehäkarkurilleni mitä mainioimmat sapuskat, jonka jälkeen menemme etupihalle istumaan vieretysten. Gary katsoo minua mitä lutuisimmalla ilmeellään ja totean: "Mitä sitten ettei tänään sujunut. Yhtä rakas tonttu olet silti".
PS. Emme me tähän lannistu. Katsotaan milloin seuraavan kerran viihdytämme tokokatsojia osallistumisellamme =)
JANNA & Black Indira´s Rafter "GARY"
